 |
| |
”Elämä antaa paljon anteeksi lastenlapsissa”
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry on valinnut Vuoden Isovanhemmiksi 2005 lappeenrantalaisen avioparin, Matti J. ja Tellervo Kurosen. Kuroset ovat pitkään tehneet mm. yhdessä perheneuvontatyötä ja Matti J. Kuronen on kirjoittanut useita perhettä käsitteleviä kirjoja. Heillä on kaksi lasta ja viisi lastenlasta. - Elämä antaa paljon anteeksi lastenlapsissa. Se on ehkä ainut tapa, missä eläessään voi yrittää korjata virheitään. Puolisoa vaihtamalla virheet eivät korjaannu, Matti J. Kuronen puntaroi lastenlasten merkitystä.
Valinnallaan Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto kiittää rovasti, perheneuvoja Matti J. ja opettaja Tellervo Kurosta laajasta, monipuolisesta ja pitkäaikaisesta työstä perheneuvonnan parissa. Rovasti Matti J. Kuronen on kirjoittanut useita kirjoja perheestä ja parisuhteesta sekä niiden eri vaiheista. Kurosilla on kaksi lasta ja viisi lastenlasta. Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto järjesti Isovanhempien päivän juhlan 20:nennen kerran. Vaikka Kuroset ovat perheneuvonnan ja opettamisen ammattilaisia, he korostavat olevansa tavallisia isovanhempia. Viisi lastenlasta, iältään 7-12 -vuotiaita, ovat Kurosille tärkeitä ja läheisiä ja he näkevät lastenlapsiaan useita kertoja viikossa. Kuroset sekä heidän lapsensa ja lastenlapsensa asuvat Lappeenrannassa. - Lastenlapset merkitsevät myös jonkin elämättömän elämän elämismahdollisuutta. Ei ainoastaan siten, että yrittää olla parempi isoisä kuin oma isoisä oli, vaan myös nauttii enemmän lapsista ja lastenlapsista. Osittain sen takia, ettei ole enää kasvatusvastuussa. Voi villitä lastenlapset ja sitten jättää ne tyttären ja miniän rauhoitettavaksi, Matti J. Kuronen naurahtaa. - Se on iloa ja huolehtimista. Sitten myös toivoo, että voisi siirtää lastenlapsille jotain vanhaa perinnettä, leikkejä ja muistoja siitä, mitä ennen tehtiin. Nykyisenä tietokonepelien ja tekniikan aikakautena se on vähän vaikeata. Varsinkin lastenlasten ollessa pienempiä yritin leikkiä heidän kanssaan mahdollisimman paljon, Tellervo Kuronen puolestaan miettii. Matti J. ja Tellervo Kuronen korostavat, että isovanhemmat merkitsevät eräänlaista siltaa sukupolvien ylitse. Lapset ja nuoret voivat suostua isovanhemmiltaan kuulemaan sen, mitä he eivät halua vanhemmiltaan kuulla. Varsinkin murrosiässä tällainen silta voi olla hyvinkin tärkeä. Isovanhempien merkitys lastenlapsille ei katoa silloinkaan, kun vanhemmat jäävät kaksistaan lasten muutettua pois kotoaan. - Minua ilahduttaa, että itse pystyin kasvattaessani lapsiani korjaamaan joitain sellaisia asioita, jotka mielestäni olivat väärin minua kasvatettaessa. Ja jos nyt huomaan, että omat lapseni ovat voineet korjata minun aikoinaan tekemiäni virheitä, niin sillä tavalla maailma tulee paremmaksi, Tellervo Kuronen toteaa. Matti J. Kuronen arvioi, että viime vuosina esiinnoussut ”isovanhemmuus” buumi - Suomeen on perustettu mm. Suomen Isovanhemmat ry - voi kertoa useastakin asiasta. Suuret ikäluokat eivät suostu jäämään pelkästi kustannuspaikaksi valtion ja kuntien budjetteihin, vaan ne hakevat aktiivista asemaa ja näkyvyyttä. Näkyvä isovanhemmuus merkitsee aktiivista otetta omaan elämään.
Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellista vanhuutta Matti J. ja Tellervo Kuronen ovat olleet 44 vuotta naimisissa. Suunnilleen 15 vuotta he ovat olleet kaksistaan lasten muutettua pois kotoa ja perustettua omat perheet. He korostavat, ettei eläkkeellejääminen ja kaksistaan olemisen tarvitse merkitä tyhjää elämää - päinvastoin, elämä voi olla hyvinkin rikasta, mutta kaikki on tietenkin parin omasta halusta kiinni. Nimenomaan parin - jommankumman yksinään tekemä päätös ei riitä. Tuoreen tutkimuksen mukaan suurissa ikäluokissa liiton harmaus on suurin parisuhdeongelma. - Tylsistyminen on yksi parisuhdekriisi, josta vaietaan. Koska on olemassa fantasia siitä, että eläkkeelle jäädessä koittaa vapaus. Mutta jos vapaus on vapautta tylsistymiseen, niin onko se vapautta, Matti J. Kuronen havainnollistaa. Matti J. Kurosen mukaan tylsistyminen on yksi parisuhdekriisi, joka on ratkaistava. Ratkaisu löytyy siitä, että pari tekee asioita yhdessä - ei siitä, että kumpikin pitkästyy yksin. Kuroset korostavat, etteivät ikäihmiset tai isovanhemmat voi elää toisen ihmisen kautta, vaan on itse elettävä omaa elämää. Lastenlapset ovat tietysti suunnaton rikkaus, mutta omien lasten on myöskin annettava elää omaa elämäänsä ja annettava tehdä omat virheensä. Se, että antaa omien lasten tehdä omat ratkaisunsa merkitsee vapautumista kasvatusvastuusta sekä isovanhemmuuden tunnustamista. Matti J. ja Tellervo Kuronen tunnetaan myös mummojen ihmissuhdekurssista, MUISKUSTA. Nämä ihmissuhdekurssit tarjoavat mahdollisuuden tutkia ja tarvittaessa kehittää omaa isovanhemmuutta. Isovanhempia mm. kannustetaan näkymään, rakastamaan ehdoitta lastenlapsia, olemaan isovanhempi - mutta ei vanhempi sekä olemaan rehellinen omassa isovanhemmuudessa.
Teksti: Kari Uittomäki
Vuoden Isovanhempi 2003 Pekka Leinonen Vuoden Isovanhempi 2004 Eila Roine Vuoden Isovanhempi 2006 Sijaismummotoiminta Vuoden Isovanhempi 2007 Senioriteatteri Kutkutus Vuoden Isovanhempi 2008 Veli-Pekka Saarnivaara
|