|
Päivitetty 4.5.2012
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry on vuonna 1953 perustettu valtakunnallinen vanhustyötä tekevä asiantuntijajärjestö. Liitolla on 68 jäsenjärjestöä eri puolilla Suomea.
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry toimii jäsenjärjestöjensä edunvalvojana, mutta myös vanhustenhuollon asiantuntijayhteisönä ja linkkinä vanhustenhuollon resursseihin ja kehittämiseen vaikuttaviin valtakunnallisiin yhteisöihin. Liitto tukee jäsenjärjestöjensä toimintaa ja kehittymistä sekä luo edellytyksiä jäsenilleen kehittyä laadukkaiksi palvelujen tuottajiksi. Liitolla on monipuolista koulutus- ja projektitoimintaa.
Liitto järjestää laadukasta, ajankohtaista ja edullista koulutusta. Koulutus tukee liiton ja jäsenjärjestöjen toimintaa. Liiton projektit palvelevat vanhustenhuollon kehittämistä ja työvoiman saatavuutta. Parhaillaan liitossa on meneillään kolme projektia; Käyttäjälle kätevä teknologia KÄKÄTE -projekti, Vapaaehtoisuus vaikuttaa -projekti sekä työvoimapoliittinen Työssä on hyvä olla -projekti.
Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry järjestää vuosittain Isovanhempien päivän sekä valitsee Vuoden Isovanhemman. Isovanhempien päivää vietetään lokakuun kolmantena lauantaina.
Liiton arvot: Asiakkaan kunnioitus, Oikeudenmukaisuus, Avoimuus, Yhteiskunnallinen vastuu, Ennakkoluulottomuus
|
|
Uutisikkuna |